PELIOHJESÄÄNNÖT OSAKKAILLE 2008:
AJANVARAUS
Lähtöaikavarauksia otetaan vastaan pelioikeuden haltijoilta (osakkeen omistajat ja GPi ry:n jäsenet) aikaisintaan kuusi päivää ennen lähtöaikaa.
Jos lähtöaikoja ei peruuteta, toimitaan no-show-ohjeiden mukaisesti Tämä koskee myös pelioikeuden haltijoita. Uusia varauksia otetaan vasta, kun peruuttamattomat lähtöajat on maksettu. Osakkaiden ja pelioikeuden haltijoiden tasoitusvaatimus on Green gard.
AJANVARAUS INTERNETISSÄ
Kenttämme osakkaat ja pelioikeuksien haltijat voivat tehdä lähtöaikavarauksia internetin kautta aikaisintaan kuusi päivää ennen lähtöaikaa. - kerralla voi olla varattuna neljä aikaa (4 /18 reikää) - yksi nettivaraus (18 reikää) päivää kohden - peruutukset tulee tehdä viimeistään 60 min ennen peliaikaa, jos varaaja peruu oman lähtönsä, peruuntuvat myös hänen muille tekemänsä varaukset samassa starttiajassa - varauksen tehnyt pelioikeuden haltija vastaa varauksen kaikista maksuista myös no-show-tilanteessa (kts. NOW-SHOW-kohta)
Ajanvaraus Internetin kautta on reaaliaikainen, eli ensimmäisenä ajan valinnut ja varaustiedot täyttänyt saa kyseisen ajan. Varauskalenteri on koko ajan saatavissa, joten voit suunnitella oman aikasi tietokoneen ääressä. Jäsenten tehdessä itse varaukset caddiemasterin varausten tekoon käyttämä aika vähenee ja resursseja jää enemmän muihin tehtäviin.
Jäsenet voivat varata aikoja kirjautumalla sisään järjestelmään. Myös muut voivat katsella ajanvaraustilannetta, mutta he eivät voi varata aikoja tai nähdä pelaajien nimiä. NexGolfilla on vieraspelaajille TeeTime-palvelu, jossa ajan voi varata maksamalla greenfeen netti-pankkitunnusten avulla.
Kentälle määritellään varausrajoitukset, eli yksi pelaaja ei voi varata määrättömästi aikoja. Caddiemaster voi seurata ja tarvittaessa estää varausten tekemisen, jos väärinkäytöksiä ilmenee. Ennen kierrosta varaukset on vahvistettava. Vahvistuksen voi tehdä itse omilla tunnuksillaan esim. jo kotona säädetyn varausmarginaalin sisällä, caddiemasterin kautta kentällä tai erillisestä vahvistusnäkymästä, johon toimistolla on varattu erikseen kone.
Ohjeet ajanvaraukseen osoite on http://www.nexgolf.fi/gpi
Käyttäjätunnus on oma jäsennumero. Jos et tiedä jäsennumeroasi, ota yhteyttä caddiemasteriin.
Jäsenten oletussalasana on muotoa etunimen 2 ensimmäistä kirjainta, sukunimen 2 ensimmäistä kirjainta sekä syntymäajasta päivän kaksinumeroinen numero, esim. Salasanassa on isot kirjaimet mukana seuraavasti:
Kalle Golfari, syntynyt 15.11.1968 ---> KaGo15
Tämä henkilökohtainen salasanasi tulee vaihtaa heti ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä. Salasanan voi vaihtaa myös ajanvarauksen päävalikosta. Jos olet unohtanut salasanasi tai et pääse kirjautumaan sisään, ota yhteyttä caddiemasteriin.
Päävalikosta löytyvät käyttöohjeet pdf-tiedostona (Acrobat Reader). Adobe Acrobat Reader ohjelman saa ladata ilmaiseksi osoitteesta http://www.adobe.com/products/acrobat/readstep2.html.
Lisätietoa ajanvarauksesta ja NexGolf-järjestelmästä löytyy osoitteesta http://www.nexgolf.fi.
Varausohjeita c-osakkaille:
Kaudella 2008 varaukset tehdään yrityksen omilla nettitunnuksilla, tunnukset ovat samat kuin viime vuonna. Mikäli ne eivät ole muistissa, saat ne caddiemasterilta jätettyäsi pelioikeusilmoituksen.
Varauksia voi tehdä 1+6 päivää eteenpäin. Varausten väli on oltava vähintään 5 h, jotta tupla-buukkauksilta vältyttäisiin. Yhdellä osakkeella saa kerraallaan olla kentällä kaksi pelaajaa. Kohdasta "omat varaukset" näet mille ajoille varauksia on tunnuksilla tehty. Näin ette tarvitse enää muuta "varauskalenteria".
Yhdellä c-osakkeella saa kerrallaan olla pelaamassa 2 pelaajaa, ts. vain kahdelle pelaajalle saa tehdä yhteen lähtöön varauksia. Puhelimitse varatessa pelaajan tulee ilmoittaa "nettitunnukset". Mikäli pelaajan nimeä ei ole pelioikeusilmoituksessa eikä hän tiedä varaustunnuksia, emme voi ottaa varausta vastaa kyseiselle osakkeelle, tällöin hän kirjautuu greenfee-pelaajaksi. Mikäli pelaajan lähtöaikaa ei ole varattu C-pelioikeuden omilla tunnuksilla, tulee osakkeenomistajan vahvistaa varaus caddiemasterille vähintään 2 h ennen lähtöaikaa puhelimitse 03-3684444 tai sähköpostilla caddiemaster@golfpirkkala.com Mikäli näin ei ole toimittu, perimme pelaajalta 5 euroa kirjaamismaksua.
Kaudella 2008 c-osakkeilla pelaavilta ei oteta enää kuittauksia! Näin säästämme tiskillä asiointiaikaa ja pelaajat pääsevät nopeammin esim. rangelle. Kauden lopussa voimme pyydettäessä tulostaa raportin c-pelioikeuksien käyttäjistä, tämä edellyttää tietenkin varausten tekemistä nettitunnuksilla! Pelaajien on ilmoittauduttava caddiemasterille 15 minuuttia ennen lähtöaikaa, vahvistamattomat ajat voidaan myydään ruuhka-aikana eteenpäin. Vieraspelaajien tulee esittää jäsen-&tasoituskortti ilmoittautuessaan, vieraspelaajia ovat kaikki, jotka eivät ole Golf Pirkkala ry:n jäseniä. C-osakkeella pelaavalla tulee olla kierroksella mukana keltainen C-bägilätkä, joka palautetaan kierroksen jälkeen viipymättä caddiemasterille.
ILMOITTAUTUMINEN/VAHVISTAMINEN
Jokaisen pelaajan on vahvistettava lähtöaikansa. Sen voi tehdä 15-180 min. ennen lähtöaikaa joko netissä (vain A&B osakkeilla pelaavat) tai ilmoittautumalla caddiemasterille viimeistään 15 minuuttia ennen peliä (jos myöhästyt, soita), muussa tapauksessa vahvistamaton lähtöaika voidaan myydä edelleen. Pelaajat voivat myös vahvistaa lähtöaikansa tiskillä olevalla asiakas-tietokoneella.
Voimassa oleva tasoituskortti esitetään ilmoittautuessa.
Pelioikeuden haltijan on ehdottomasti pidettävä pelikierroksella mukanaan pelioikeustunnistetta. C-pelioikeuden haltijat saavat sen kuittausta vastaan caddiemasterilta ennen jokaista kierrosta. A- ja B-osakkaat saavat vuosittain kausi-kohtaisen "pelilätkän".
LÄHTÖRYHMÄT
Yhdessä ryhmässä pelaavien tasoitusten summa voi olla korkeintaan 108. Muutoksen lähtöryhmiin tekee ainoastaan caddiemaster tai valvoja.
METALLIPIIKIT GOLFKENGISSÄ ON KIELLETTY !
MAKSAMATTA PELAAMINEN.
Valvojalla on oikeus tarkastaa pelaajan henkilöllisyys. Mikäli valvoja tapaa tarkastuksessa pelaajan, joka ei ole suorittanut pelimaksua, noudatetaan seuraavaa menettelytapaa; Vieraat ilman isäntää. Valvoja ottaa jäsenkortit ja toimittaa ne caddie masterille, jolta jäsenkortit voi lunastaa maksua vastaan. Jos pelaajalla ei ole jäsenkorttia, poistetaan hänet kentältä ja ilmoitetaan kotiseuraan. Vieraat Golf Pirkkala ry:n jäsenen kanssa. Valvoja ottaa ylös isännän tiedot ja vieraiden lukumäärän sekä nimet ja toimittaa tiedot caddie masterille maksua varten.
NO-SHOW (Peruuttamatta jäänyt käyttämätön peliaika)
Varauksen tehnyt pelaaja vastaa varauksen kaikista maksuista. Netistä varattujen käyttämättä jääneiden ja peruuttamattomien lähtöaikojen suhteen noudatetaan seuraavaa menettelyä; Ensimmäisellä kertaa huomautus, sen jälkeen aina greenfee-maksu ja usein toistuvasta peruuttamattomuudesta pelaaja menettää oikeuden varata lähtöaikoja netin kautta etukäteen (varaus vain paikan päältä). Uusia varauksia otetaan vasta, kun peruuttamattomat lähtöajat on maksettu.
PAIKALLISSÄÄNNÖT
Paikallissäännöt on nähtävillä klubirakennuksen ilmoitustaululla ja saatavana caddie masterilta.
HARJOITUSALUEET
Range, puttausalue klubiravintolan eteläpuolella sekä lähipelialue ovat käytettävissä kentän ollessa auki. Pro shop myy rangepoletit, joilla saa palloautomaatista korillisen harjoituspalloja. Palloja ei saa viedä pois rangelta.
PELINOHJAUS KENTÄLLÄ
Peliä ohjaavat valvojat ja startterit kiinnittävät erityistä huomiota mm. pelin sujuvuuteen ja kentän käyttöön. Valvojat liikkuvat kentällä golfautoilla ja heillä on oikeus puuttua kentän ohjeiden tai golfetiketin vastaiseen toimintaan. Heillä on myös lupa pahimmissa rikkomuksissa poistaa pelaaja kentältä.
YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ
Miehet, joiden tasoitus on yli 36, pelaavat punaiselta lyöntipaikalta. Golfauton käyttö on sallittu vain caddiemasterin luvalla. Lemmikkieläinten mukaanotto kentälle on kielletty. Turvallisuussyistä lastenvaunuja ei saa tuoda golfkentälle. Samoin alle kouluikäisten lasten oleskelu kentällä on kielletty. Pelaajien mukana voi seurata muita henkilöitä vain caddienä. Tällöin heidän on pysyttävä kiinteästi peliryhmän mukana eivätkä he saa häiritä muita pelaajia. Matkapuhelimien käyttö on sallittu harjoituskierroksella, mikäli muut ryhmän pelaajat antavat siihen luvan. Alhaisimman tasoituksen omaava pelaaja huolehtii siitä, että peliryhmä pysyy kentän ihanneaikataulussa. Ulosmenon eli etuysin ihanneaika on 1. 50h ja sisääntulon eli takaysin 2.32h. Koko kierroksen ihanneaika tauko mukaan lukien on 4.32h.
Kenttähenkilökuntaan kuuluva tekee työtä kentällä ja hänellä on "etuajo-oikeus". Ota huomioon hänenkin turvallisuutensa etkä lyö, ennen kuin olet saanut häneltä luvan.
PUKEUTUMINEN
Farkkujen käyttökiellon lisäksi golfetiketti edellyttää kauluksellista tai kilpikonnapoolo paitaa ja suoria housuja, jotka voivat olla täyspitkät, pohjemittaiset caprit tai polvimittaiset shortsit. Naisilla käy myös vähintään polvimittainen hame tai housuhame. Lisäksi naisilla on sallittu hihattomien kauluksellisten paitojen käyttö.
SAUNAT JA PUKUHUONEET
Saunat ja pukuhuoneet ovat vapaasti jäsenistön ja vieraspelaajien käytettävissä päivittäin. Pelaajille tarkoitettuja pyyhkeitä ei saa viedä pukuhuoneista ulos. Tutustu kiukaan käyttöohjeisiin ja toimi niiden mukaan.
NAUTTIKAA PELAAMISESTA PIRKKALAN GOLFKENTÄLLÄ!
|