Tervehdys kotiväki ja Junnut Koulu on ohi tältä keväältä ja on aika nauttia kesälomasta. Toivottavasti saitte hyvän todistuksen ja nyt voitte nauttia kesästä ja golfista. Harjoitukset ovat lähteneet jyvin liikkeelle ja toivottavasti kaikki ovat olleet aktiivisia ja oppineet uusia asioita. Myös lähipelikilpailut ovat lähteneet liikkeelle. Ensimmäisessä kisassa oli 19 osallistujaa ja kisat tulevat jatkumaan kesä-, heinä ja elokuussa. Olethan muistanut maksaa junnujen harjoitusmaksun. Eräpäivä oli toukokuun lopussa. Tässä muutamia tulevia tapahtumia kesäkuussa Pirkanmaan junnutour käynnistyy 10.6 Lempäälän Hiisi Golfissa. Ilmottautuminen tahan kilpailuun klubin ilmoitustaululla. PJT:llä pelataan 9-reiän pistebogey kilpailu ja palkitaan parhaimmat. Lisäksi kaikki ensikertalaiset palkitaan. PJT on tarkoitettu ensimmäisiä kilpailukokemuksia hakeville junioreille. Ilmoittautuminen tulee tapahtumaan meidän klubin seinällä olevan ilmoittautumislomakkeen kautta. Nimi listaan ajoissa! Paikkoja seuralle on varattu 8 / osakilpailu. Nopeimmat ensin eli 8 ensimmäistä pääsee mukaan. PJT:llä pelataan myös seurojen välisestä paremmuudesta eli 3 parhaan tulosten perusteella jaetaan seurapisteitä. Kauden lopussa paras seura tullaan palkitsemaan kiertopalkinnolla. Tsemppiä! PJT osakilpailut ovat 1 HSG Ti 10.6 2 GPi To 19.6. 3 GV To 26.6. 4 TG ti 8.7. 5 NRG Ti 15.7. 6 LGV Ma 21.7 7 PirG Ti 29.7 8 IkG Ti 5.8. Lähipelikilpailut jatkuvat klubin lähipelialueilla Pelipäivät ovat: Torstai 5.6 kello 18:00 Torstai 24.7 kello 18:00 Torstai 7.8 kello 18:00 Tortsai 28.8 kello 17:30 Kaikki joukolla mukaan kisaamaan lähipeleissä. Ilmoittautuminen on mahdollista ennen kilpailua klubin ilmoittautumistaululla. Laita nimi listaan. Golf Pirkkalan oma Junnu-Cup käynnistyy torstaina 19.6 kello 10:00 alkaen Kilpailussa pelataan oman kentän etuysi piste bogey kilpailuna. Kisan toinen osa tullaan käymään elokuun alussa, jolloin pelataan takaysi. Ilmoittautuminen kilpailuun tulee tehdä caddiemasterien kautta ja kisa on tarkoitettu junnuvalmennuksessa mukana oleville junnuille. Laitan tarkempaa infoa, kun kisaan ilmoittautuminen on ajankohtainen.. Aluetour ja Tsemppitour ovat myös käynnissä. Osa meidän junioreista kiertää golf liiton aluetouria. Ensimmäinen kisa pelattiin Lake Sidessa 17.5 ja siellä käytiin haistelemassa isompien kisojen tunnelmaa. Kilpailut jatkuvat 3.6 Tawast Golfissa 3.6. Onnea ja menestystä Jonille ja Väiskille kisaan Hämeenlinnassa.. Tsemppitour alkaa 5.6 Nokia River Golfissa ja sinne saamme myöskin 2 henkisen joukkueen. Onnea ja menestystä kisaan Lasse ja Olli Nokialla. Kapteenin terveiset Junnuille Seuran kapteeni Pertti Keränen halusi teroittaa junnuille ja myös meille huoltajille kentän kunnosta huolehtimista. Hänestä on ilo nähdä että junnut ovat aktiivisia, mutta peruskäyttäytymissäännöt on syytä huomioida kentällä. Muutama tärkeä kohta mihin pitää ottaa huomioon kentällä: Korjataan greeniosuman pallon alastulojäljet. Greenihaarukka taskuun heti ensimmäisessä teeboxissa. Laittakaa väylillä lyönnissä irtilähteneet mättäät paikalleen. Kentän kunnosta huolehtiminen on meidän kaikkien asia. Greenin lähellä toiminen eli ei vedetä kärryjä greenille taikka greenin ja bunkkerin välistä. Roskat roskiksiin + annetaan kavereille pelirauha oman lyönnin aikana. Iloista pelikesää kaikille / Kapteeni Valmentajien terveiset Treenit ovat lähteneet mukavasti käyntiin ja osallistumis% on ollut hyvä. Kiitos ilmoituksista silloin kun junnu ei pääse treeneihin. Jatketaan samaan tahtiin / terveiset: Valmentajat Iloista GOLFKESÄÄ kaikille toivottaa JUNNUTOIMIKUNTA PS. Jos on jotain mieltä askarruttavaa kysyttävää ottakaa yhteyttä Kimmo Syväjärvi kimmo.syvajarvi@nokia.com 050-511 6743