Tervehdys kotiväki ja Junnut Kesä on lähtenyt käyntiin vaihtelevissa keleissä. Toivottavasti kaikki ovat päässeet pelaamaan ja oppineet uusia asioita golfissa. Harjoitukset ovat jatkuneet ja tulevat jatkumaan viikoittain elokuun loppuun asti. Pieniä aikatauluin muutoksia voi tulla riippuen valmentajien aikatauluista. Esim Jouni ei pidä tunteja torstaina 3.7, koska hän on pelaamassa PGA mestaruuskisoja. Onnea Jounille kisaan. Tässä muutamia tulevia tapahtumia heinäkuussa Pirkanmaan junnutour Kaksi kilpailua käytynä ja olemme jaetulla ensimmäisellä sijalla seurapisteissä. Meillä on ollut hyvä osanotto kilpailuihin. Kiitokset kaikille seuraa edustaneille. Seuraavat kilpailut käydään Torstai 29.6 Golf Virrat Tiistai 8.7 Tammer Golf Tiistai 15.7 Nokia River Golf Maanantai 21.7 Lake side Golf Vammala Tiistai 29.7 Pirkanmaan Golf Messukylä Tiistai 5.8 Golf Ikaalinen (Finaali) Ilmoittautuminen tulee tapahtumaan meidän klubin seinällä olevan ilmoittautumislomakkeen kautta. Nimi listaan ajoissa! Paikkoja seuralle on varattu 8 / osakilpailu. Nopeimmat ensin eli 8 ensimmäistä pääsee mukaan. Ensisijassa tarkoitettu niille, jotka eivät pelaa tourilla. PJT:llä pelataan myös seurojen välisestä paremmuudesta eli 3 parhaan tulosten perusteella jaetaan seurapisteitä. Kauden lopussa paras seura tullaan palkitsemaan kiertopalkinnolla. Tsemppiä! Lähipelikilpailut jatkuvat klubin lähipelialueilla Lähipelit jatkuvat klubin lähipelialueilla. Pelipäivät ovat: Torstai 24.7 kello 18:00 Torstai 7.8 kello 18:00 Tortsai 28.8 kello 17:30 Ilmoittautuminen on mahdollista ennen kilpailua klubin ilmoittautumistaululla. Laita nimi listaan. Golf Pirkkalan oma Junnu-Cup käynnistyi tiistaina 17.6 Kilpailu keskeytettiin ukkosen vuoksi. Kilpailu uusitaan maanantaina 28..7 kello 14:00 . Kisan toinen osa tullaan käymään elokuun alussa, jolloin pelataan takaysi. Alustava kilpailupäivä 4. taikka 5.8. Ilmoittautuminen kilpailuun tulee tehdä caddiemasterien kautta ja kisa on tarkoitettu junnuvalmennuksessa mukana oleville junnuille. Aluetour ja Tsemppitour ovat myös käynnissä. Tsemppitour: Lännen alueen 2 osakilpailu käytiin 17.6 Hämeenlinnassa legendaarisella Aulangon Hugo-kentällä. Kilpailu poikien 14 vuotiaiden sarjassa pelattiin keltaiselta teeltä lyöntipelinä. Pelitapana 9 reikää lyöntipeliä ja lähipelirastit 9 reikää. Golf-pirkkalasta oli kolme pelaajaa mukana. Kuusiston Kalle oli hienosti seitsemäs. Tolosen Olli sijoittui 20.ksi Huotarin Lasse pelasi hienosti ekan tsempitourin kisan ja oli 26. Seuraava kisa pelataan Nakkilassa 10.7. Onnea matkaan pojat!!!!! Juniorien aluetour: Lännen alueen 3. kisa pelattiin 17.6 Raumalla. Kilpailu pelattiin täydessä vesisateessa. Mukana oli Viitaharjun Väinö. Syväjärven Joni oli valitettavasti kipeänä. Harmittavaa, koska Joni oli käynyt treenaamassa kentänkin etukäteen. Kilpailu sarjassa pojat 12-21 vuotiaat pelattiin valkoiselta teeltä lyöntipelinä. Väinö sijoittui hienosti jaetulle 5 sijalle kokonaiskilpailussa. Väinön lyöntipelitulos oli 80. 13- vuotias Väinö voitti oman ikäryhmänsä 12-15 vuotiaat ja sai siitä erikoispalkinnon. Hienoa Väinö!!! Seuraava kisa pelataan Alastarossa 8.7. Onnea matkaan Joni ja Väinö!!!! Väinö sai osallistumisoikeuden 16 vuotiaiden SM-reikäpeleihin, jotka pelataan Wiurilassa 24-26.6 Väinö kävi myös aikuisten kisoissa ja onnistui voittamaan Elisa openin 14.6 Vammalassa lyöntipelisarjassa. Hienolla tuloksella 72 lyöntiä. eli yksi yli PAR-tuloksen. (Keltaiselta teeltä.) Lady Kapteenin terveiset Junnuille Lady kapteenin terkut: On ollut kiva nähdä, että junnut ovat jo päässeet hyvään vauhtiin treenien ja pelien parissa, reippaita junnuja on ollut kiva "palvella" myös klubitalolla! Pertti muistutteli viime viestissä etiketistä sekä kenttään/pelaamiseen liittyvistä asioista, ne onkin hyvä pitää mielessä heti peliuran alusta saakka! Itse haluaisin tiedottaa sekä junnuille että vanhemmille, että golf on ihan oikeasti liikuntaa! Muistattehan verrytellä & venytellä ennen ja jälkeen kierroksen sekä ottaa hyvät eväät kierrokselle mukaan. Peli kulkee huomattavasti paremmin, kun lihakset eivät ole jumissa ja energiavarastot ovat kohdillaan, lisäksi palautuminen 4,5 tunnin kierroksesta on nopeampi, kun heti kierroksen jälkeen nautitaan hyvä & terveellinen ateria! ;-) Vetreitä lyöntejä toivottaa kesän 2008 lady-kapu Sanna Aaltonen Valmentajien terveiset Jounin ryhmät / Golfkoulu (Jouni 050 401 4000) Info: Kilparyhmä ja Tyttöryhmä / Jounin torstaitunti 3.7 peruutettu! Kiitos kaikille! Kesäkuun tunneille osallistuminen on ollut hyvää luokkaa ja keskittyminen treenien teemoihin mukavan aktiivista. Muistakaa kuitenkin, että viikottaisen treenitunnin yhtenä tarkoituksena on antaa vinkkejä muuna aikana tapahtuvaan harjoitteluun, jolloin samoja teemoja on hyvä toistaa ja vahvistaa! Tulossa/suunnitteilla: Treeni-opetus-pelipäivä Kulloon klubilla Jan Forsell Academy:ssa ja Harjoitus-pelimatka Italiaan Bergamoon syksyllä syyslomaviikolla. Talvitreenit 2009 (helmi-maalis-huhti). Puheenjohtajan terveiset GPi:n lupaavat junnut! Tänäkesänä junnujen ryhmissä on innolla harjoittelevaa joukkoa kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna. Tämä lupaa hyvää seuran menestymiseen kilpakentillä. Toivotan Teille intoa kesän harjoitteluun ja iloista, mutta samalla tavoitteellista otetta kilpailuihin. Antero Saksala Iloista Golf Kesän jatkoa toivottaa JUNNUTOIMIKUNTA PS. Jos on jotain mieltä askarruttavaa kysyttävää ottakaa yhteyttä Kimmo Syväjärvi kimmo.syvajarvi@nokia.com 050-511 6743