kenttämestari
Viikko 36

 Vko 36

Väylien lannoitus näillä näkymin ke aamuna (jos saadaan pumppaamoon puuttuvat osat)!
Torstaina puolen päivän jälkeen meille tulee kunnan kenttä/puistopuolen henkilöitä tutustumaan kenttään ja kentänhoitoon. Suoritamme pieniä työnäytöksiä jollain väylällä, joten pysytään kaikki valppaina!!

 

 Vko 35

Maanataina 30.8 ilmastamme loput väylät, sekä lannoitamme teeboksit!

 

Vko 34

Maanantaina 23.8 ilmastamme ja hiekoitamme viheriöt.
Pyrimme myös laittamaan lannoitteet samana päivänä, mutta saattaa olla että työ jää tiistai aamuun!

Tällä viikolla ke 25.8 kelien salliessa teemme lyöntipaikoille samanlaisen urakan myös.

Torstaina 26.8 aloitamme väylien viiltoilmastuksen.

 

 

Vko 32

Ilmastamme ja hiekoitamme greenit ma 9.8!


Viikonloppuna emme pystyneet sitä tekemään, sillä meillä meni reilu vuorokausi myrskytuhojen raivaamiseen.
Nyt kaikki on tehty, mikä peliä haittaa. Onhan sitä savottaa sitten vielä syvimmissä metsissä.

 

Vko 31

La 7.8 ja su 8.8 (ILTOINA) ilmastamme greenejä.
Su iltana laitamme myös pienen hiekan greeneille.

Olin pelaamassa keskiviikkona ja täytyy sanoa että väylillä fileiden paikkauksessa on tapahtunut suurta parannusta! Kiitos siitä.
Greeneillä on kyllä luvattoman paljon korjaamattomia/väärin korjattuja alastulo jälkiä.
Siinä on sellainen suuri ongelma että eri heinälaji/rikkakasvi saattaa keritä sen korjaamaan ennen. ennenkuin meidän vaalima heinä siihen kerkiää.
Tähän asiaan toivon suurta parannusta ja ennen kaikkea huolellisuutta!

Kiitos!

 

 

 Vko 30

Maanantaina 26.7 lannoitamme 10-18 raffia.

 

 Vko 29

Maanantaina 19.7 aloitamme väylien viiltoilmastuksen ja kevyen lannoituksen.

 

 

Vko 25

Ma 21.6 mikrobiruiskutus.
Keskiviikkona, kelien salliessa greeneillä kevyt pystyleikkuu ja pieni hiekoitus.

 

 Vko 24

Maanantaina aloitamme lyöntipaikkojen ja väylien ilmastuksen.
Laitamme lyöntipaikoille pienen hiekan sekä myös joidenkin väylien ongelmapaikoille.
Maanantaina 14.6 lannoitamme myös lyöntipaikat.

 

 

 Vko 23

Reuna-alueiden kuntoon saattaminen epäonnistui kosteuden takia.
Maanantaina 7.6 ilmastimme ja lannoitimme greenit 10-18.
Tiistaina 8.6 lannoitamme greenit 1-9.
Keskiviikkona 9.6 ilmastamme greenit 1.9.
Torstaina 10.6 annamme pienen hiekan.

Tälläinen pätkittäinen työ on pakollista nyt kun noita kisoja/yritystapahtumia on pistetty jokaiselle päivälle.
Pahoittelemme!

 

 

 Vko 22

Koitetaan saada reuna-alueita kuntoon, jos vaan paikat kuivuu siihen kuntoon!
Sunnuntai-iltana 6.6 aloitamme greenien tappi-ilmastuksen (kelien salliessa). Työ jatkuu maanantaina 7.6.

 

 

 

 Vko 21

Greenien leikkuukorkeus 4,0mm

Raffien lannoitus ma 24.5.

 

 

Vko 20

Loppuviikosta ilmastamme greenit. Päivä selviää tarkemmin huomisen viikkopalaverin jälkeen, jolloin tiedän viikon tapahtumat. 

Tänään menimme greeneillä "uusilla" terillä 5mm;n.
Lyöntipaikat, foret ja väylät on 12mm.

Koitamme saada myös metsäsaarekkeet siihen kuntoon että saisimme ne kylvettyä viikon aikana.

 

 Vko 19

Kelien salliessa (sateeton päivä) kylvämme ja hiekoitamme viheriöt!
Alkuviikosta lannoitamme väyliä, jos ei nyt ihan kaatamalla sada.

Pelaajapolut saimme valmiiksi ja tänään äitienpäivänä (Onnea vaan kaikille äideille)! sain ne jyrättyä.
Metsäsaarekkeet on miltei kaikki tehty. Ykkösellä on pieni kaistale tekemättä. Osaa on jo kylvetty, mutta osaa joudutaan vielä hetki odottamaan sillä kasojen alla oleva jää ei ole vielä sulanut.

 

Vappu lähestyy..

Pyrimme avaamaan koko kentän, mutta en ihan vielä uskalla luvata!
Nämä kuluneen viikon kelit, yhdistettynä siihen "sala pelailuun", eivät ole paljoakaan vahvistanut kasvustoa. Tämä ongelma on suurempi nimenomaan etulenkillä, missä niihin pelaajiin enemmän törmättiin. Toki takanakin, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa.

Kovasti olemme koittaneet, mutta luonnonvoimille emme mekään mitään voi.

Pelaajapolut ja "metsähommat" olemme saaneet jo aikas hyvälle mallille!
Metsäsaarekket saamme tehdyksi varmaan ensi yön aikana ja loput polut (toivottavasti) huomisen aikaan, kuitenkin ensiviikon aikana.

Vapun odotusta 29.04.2010

 

Lumet ovat nyt joka alueelta sulanut ja totuus on paljastunut..
Home ja murskaus ongelmia lukuunottamatta kaikki näyttää hyvältä!

Hometta ei viheriöillä paljoakaan ole (muutamaa lukuunottamatta), mutta ne syksyiset salapelailut ovat saanut "hieman" tuhoa aikaan!
Jäätynyt heinä on murskaantunut pelaajan jalan alla, mikä on sitten jos ei nyt kokonaan tappanut, niin ainakin pahoin vaurioittanut heinää! Ongelma saattaa kertaantua vielä kesän mittaan, sillä murskaantunut (mätä) heinä saattaa aiheuttaa leväongelmia ja estää uuden jasvun tuloa. Koitamme saada vappuun mennessä greenit niin hyvään kuntoon kuin vaan on mahdollista. Paljoa en pysty lupaamaan, sillä näin keväällä erityisesti olemme niin säiden armoilla. Yhden asian pystyn kyllä lupaamaan, että hiekkaa tulemme käyttämään voimakkaasti kevään aikana!

Ensi syksynä tulette saamaan kyllästymiseen saakka infoa jäisellä kasvustolla pelaamisesta.
Tämä siksi että emme nyt pilaisi näin selvällä asialla kenttää toista kertaa!

Olemme täällä jo kevättä hieman valmistelleet.

  • Väylät on hiekoitettu
  • Greenit on harsotettu
  • Pelaajapolkuja ollaan alettu kattamaan

 

Tämä on nyt osittain hieman mollivoittoinen viesti, mutta...
HALUAMME SILTI TOIVOTTAA HYVÄÄ ALKANUTTA KEVÄTTÄ JA TULEVAA KESÄÄ!

 

 


Lisätietoja